Ihan Leikillään

Tämä Ruskan teksti käsittelee varsinaisesti roolipelien oppimista, mutta se sisältää myös hyvän tiivistelmän siitä, mitä oppimistyyleistä kannattaa ajatella nykytiedon valossa. Ne on kumottu jo aikoja sitten, mutta törmäsin viimeksi viime vuonna populaarimpaan esitykseen, jossa niitä yhä käytettiin ilmeisen tosissaan.

Joku ehkä muistaa ajan kun oppilaita jaettiin oppimistyylien mukaan visuaalisin, kinesteettisiin ja auditiivisiin oppijoihin, eli niihin jotka oppivat näkemällä, tekemällä tai kuulemalla. Sitä ei (toivottavasti) enää tehdä. Tutkimus totesi jo pitkän aikaa sitten, ettei tällainen jako edesauta oppimistuloksia, eli maallikkotermein idea oli paska.

Preferenssejä ihmisillä tietysti on, mutta niitä ei aina kannata noudattaa. Jotkut asiat on helpompi oppia eri tavoin ja yleensä eri tyylien yhdistely tukee oppimista. Jos sinut siis on aikanaan joku opettaja, internet-testi tai taikaristalli määrittänyt vaikkapa visuaaliseksi oppijaksi, ei kannata jumittua siihen, vaan käyttää oppimiseen kaikkia aisteja.

Tärkeintä on siis tietää, että oppimistyylit eivät ole oppijakohtaisia tylypahkatupia, vaan riippuu opetettavasta asiasta millä tyylillä sitä kannattaa lähestyä. Useimmiten vaikkapa jalkapalloa oppii pelaamaan pelaamalla, vaikka sekin hyötyy myös sääntöjen tai taktiikoiden lukemisesta ja taitavampien pelaajien temppujen katsomisesta. Kuvataiteen tyylilajeja tuskin kukaan kuvittelee oppivansa tehokkaasti silmät kiinni kuuntelemalla podcastina luentoa, vaikka kuinka olisi auditiivinen oppija.