Ihan Leikillään

IlmastoKriisi

Hyväntekeväisyys ei ole riittävä ratkaisu ilmastokriisin ratkaisemiseen. Pahimmillaan se voi tuntua moraaliselta luvalta jättää vaikuttamatta muilla tavoilla, koska on jo tehnyt jotain. Yksittäisten ihmisten tekemät henkilökohtaiset uhraukset eivät voi ratkaista ilmastokriisin kaltaista globaalin järjestelmän epäkohtiin liittyvää ongelmaa.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että hyväntekeväisyydellä ei voisi olla jotain roolia. Hyväntekeväisyys voi olla osa ilmastokriisin vastaista strategiaa, jos se ei passivoi poliittisesti. Kapitalistinen järjestelmä antaa varakkaille henkilöille valtaa vaikuttaa asioihin rahoillaan – ja hyväntekeväisyys on yksi tavoista vaikuttaa.

Mutta mikä on tehokas tapa lahjoittaa, jos haluaa hidastaa ilmastokriisiä? Erilaiset sertifikaatiojärjestelmät ovat alkaneet karsia pois pahimpia huijauksia, mutta miten erottaa hyvää tarkoittavan, mutta tehottoman hyväntekeväisyysprojektin tehokkaasta? Onneksi joku on jo miettinyt tätä kysymystä.

Efektiivinen altruismi on kokoelma erilaisia hyväntekeväisyysorganisaatioita ja niitä arvioivia tahoja. Yhteistä niille on kiinnostus siitä, mitkä ovat oikeasti toimivia hyväntekeväisyyden muotoja. Jos kaksi organisaatiota pyrkii vähentämään esimerkiksi köyhyyttä ja toinen pystyy osoittamaan olevansa kaksi kertaa tehokkaampi, on järkevää tukea tehokkaampaa kahdesta organisaatiosta. Monia asioita on vaikea vertailla tällä tapaa, mutta se ei tarkoita ettei sitä voisi edes yrittää. Suuntaa-antava vastaus voi olla parempi kuin ei minkäänlaista vastausta.

Olen jo jonkin aikaa lahjoittanut rahaa Compensate-säätiölle. Kriteerini sen valitsemiseen olivat aika yksinkertaiset: se on suomalainen, joten minun on helpompi ymmärtää sen toimintaa, sillä on uskottava tieteellinen ohjausryhmä, se on sertifioitu ja sen rahoittamilla projekteilla vaikuttaa olevan uskottava vaikutuskeino ilmastokriisin tuottamiin ongelmiin.

Sen sijaan minulla ei ole juurikaan käsitystä sen tehokkuudesta suhteessa muihin tapoihin vähentää ilmaston lämpenemistä. Päästölupien hinnoista voi päätellä jotain sen onnistuneisuudesta: se veloittaa lahjoittajilta 20€ yhdestä hiilidioksiditonnista, mutta sijoittaa tuon summan 2–5 kertaisesti (riippuen päästölupien vaihtelevista hinnoista). Voitaisiin siis arvioida, että se maksaa hiilidioksiditonnista parhaassa tapauksessa noin 4€ – tai toisin sanoen jokaista neljää euroa kohti, se voi kompensoida korkeintaan yhden hiilidioksiditonnin. Tässä luvussa on monia oletuksia, joten se on korkeintaankin karkea arvio, mutta ainakin se antaa jonkinlaisen luvun vertailtavaksi.

Giving What We Can arvioi 2013 erilaisia ilmastokriisiin vastaavia ympäristöjärjestöjä ja erilaisten vertailujen perusteella muodosti jonkinlaisia suosituksia. Erityisesti eri keinojen väliset tehokkuusarviot olivat mielenkiintoisia. Cool Earth ei harrasta päästökauppaa, vaan tukee sademetsien luona asuvia ihmisiä, jotta heidän ei tarvitse kerätä elantoaan metsiä tuhoamalla. Toimintalogiikka poikkeaa täysin päästökaupasta: se ei kohdistu suoraan ilmastoon, vaan köyhiin ihmisiin, vaikuttaen välillisesti ilmastoon. Mielenkiintoista tässä on myös arvio tehokkuudesta: Giving What We Canin arvion mukaan Cool Earth estää hiilidioksitonnia päätymästä ilmakehään 0.84£ hinnalla (eli vähän vajaa eurolla). Vaikka arvio olisi nelinkertaisesti pielessä, se olisi silti tehokkaampi kuin optimistisin arvio Compensaten tehokkuudesta.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? No, ajattelin lahjoittaa jatkossa Cooler Earthille summan, jonka lahjoitin aiemmin kuukausittain Compensatelle. En sano, että muiden pitäisi tehdä samoin, mutta ehkä vertailustani on hyötyä muillekin.

#EfektiivinenAltruismi #IlmastoKompensaatio #IlmastoKriisi