Internet on monia erilaisia paikkoja
Brid.gy-palvelun ylläpitäjän uusi silta Blueskyn ja fediversumin välillä on herättänyt lähipäivinä keskustelua ainakin Mastodonin puolella. Huolta on herättänyt erityisesti alkuperäinen suunnitelma, jossa viestit välitettäisiin Fediversumista Blueskyhyn, jos itse ei aktiivisesti valitsisi toisin (ts. “opt-out”). Nykyinen suunnitelma ottaa paremmin huomioon kehittäjän saaman palautteen ja pyytää lupaa ennen kuin tiliä voi seurata sillan kautta.
Keskustelu sillan ympärillä on kuitenkin tuonut myös esiin erilaisia odotuksia yksityisyyden ja turvallisuuden suhteen. Olen nähnyt useita keskusteluja, jotka lähtevät liikkeelle samoista lähtökohdista: joku henkilö fediversumissa huomauttaa, että kaikki fediversumiin lähtetyt viestit ovat lähtökohtaisesti julkisia (tarkoittaen, että kaikki, joilla on niihin linkki, voivat lukea ne). Tämä on totta, mutta vain tietyssä, teknisessä, merkityksessä.
Yksityisyys ja julkisuus ovat suhteellisia käsitteitä. Se tarkoittaa, että kaikki yksityisyys ja julkisuus on aina suhteessa johonkin toiseen ihmiseen tai tilanteeseen.
danah boydin ja ja Liisa Mäkisen ja kumppanien tutkimukset nuorten teknologiankäytöstä ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Nuoret ovat lähtökohtaisesti hyvinkin tietoisia yksityisyydestään, mutta eivät tavalla jota internetin yksityisyysaktivistit tunnistaisivat. He saattavat jakaa paljonkin tietoa erilaisille internetpalveluille, koska he ovat pääasiassa kiinnostuneita yksityisyydestä suhteessa vanhempiinsa ja ystäviinsä. “Saako äiti tietää millaisia thirst trappeja olen lähettänyt nettiin” on tärkeämpi kysymys kuin “millaista profiilia Meta minusta kerää”. Yksityisyys on siis tärkeää, mutta lähinnä suhteessa ihmisiin, jotka ovat aktiivisesti läsnä nuoren elämässä. Massavalvonnan kaltaiset asiat ovat nuorille vaikeampia ymmärtää, ihan hyvästä syystä — ne ovat kaukaisempia ja abstraktimpia huolia.
Tästä hyvä esimerkki on finsta, eli “fake insta”. Suojellakseen yksityisyyttään suhteessa tuntemiinsa ihmisiin nuori luo kaksi Instagram-tiliä. Yksi on tarkoitettu sukulaisia varten, koska olisi epäilyttävää, että tiliä ei löytyisi lainkaan. Sille tilillle kuitenkin päivitetään vain harvoin ja vain, kun sisältö on perheelle sopivaa. Toinen tili on yksityinen ja tarkoitettu vain kavereille, joten sinne voi päivittää kuvia, joita ei ehkä haluaisi näyttää sukulaisille.
Ja tämä on täysin normaalia käytöstä! Ihmiset ovat aina sosiaalisissa tilanteissa valinneet, millaisia puolia itsestään näyttävät ja kenelle. On täysin tavallista käytöstä käyttäytyä eri tavoin kavereiden kanssa, töissä ja perheen kesken. Erityisesti Facebook on yrittänyt estää tätä normaalia käytöstä pakottamalla kaikki käyttämään yhtä tiliä ja nimeä, aiheuttaen “kontekstien romahtamista”.
Erityisesti kaupallisista sosiaalisista medioista fediversumin puolelle paenneet ihmiset ovat usein tietoisia kontekstien romahtamiseen liittyvistä riskeistä. Fediversumissa on suhteessa paljon esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. He ovat voineet valita palvelimensa sen perusteella, että voivat tuntea olevansa turvassa siellä, vaikka tämä ei aina heidän arkielämässään toteutuisikaan.
Heidän viestinsä fediversumissa voivat olla julkisia teknisessä mielessä, mutta ne ovat yksityisiä siinä mielessä, että ne on tarkoitettu pääasiassa niille yhteisöille, joiden jäseniä he ovat. Nuo yhteisöt eivät ole tarkkarajaisia, joten kukaan ei välttämättä tiedä ihan tarkalleen kenelle kaikille viestit näkyvät, mutta ne näkyvät kuitenkin pääasiassa ihmisille, joita ei tarvitse kokea uhaksi.
Tätä voisi tietenkin väärinkäyttää. Julkisia viestejä voi etsiä, indeksoida, tallentaa ja vaikka jakaa muille ihmisille niin halutessaan. On kuitenkin eri asia puhua siitä, mitä pahantahtoiset ihmiset halutessaan voisivat tehdä (ja miten voisimme estää sen) kuin siitä, mitä hyväntahtoisten ihmisten pitäisi tehdä. Pahantahtoinen ihminen voi ottaa kuvakaappauksia viesteistä ja jaella niitä muualla; hyväntahtoisen ihmisen ei pitäisi tehdä näin, vaikka hän voisi.
Tästä ollaan erityisen tietoisia internet-tutkijoiden parissa. Internet on täynnä kaikenlaisia kuvia, tekstejä, videoita ja muita asioita, joita voisi käyttää tutkimuksessa. Mutta tutkijoita sitovat eettiset säännöt siitä, mitä heidän tulisi tehdä. On eri asia kirjoittaa hassu viesti internettiin kuin nähdä se ikuistettuna tutkimusartikkeliin, mahdollisesti ikuisesti.
Yksi tutkijoilta edellytetyistä keskeisistä eettisistä pohdinnoista on miettiä, millaisia odotuksia yksityisyydestä ihmisillä on. Runoista keskustelemiseen tarkoitettu foorumi voi olla teknisessä mielessä julkinen, mutta siellä olevat ihmiset voivat silti kokea kuuluvansa pieneen yhteisöön ja jakaa keskenään myös kipeitä, yksityisiä asioita elämästään. Voisi tuottaa suunnatonta harmia heille tallentaa kaikki keskustelut sieltä ja julkaista ne osana tutkimusartikkelia. Se olisi teknisesti mahdollista, mutta tutkimuseettisesti väärin.
Fediversumi-palvelimella voi hyvinkin olla samanlainen oletus yksityisyydestä. Saattaa olla, että kuka vain voisi liittyä sinne, mutta käytännössä kyse voi olla pienestä yhteisöstä, joka tuntee toisensa. Kaikkien viestien kerääminen sieltä voisi olla tutkijalle mahdollista, mutta silti väärin, koska se rikkoisi käyttäjien odotusta yksityisyydestä.
Näkisin, että fediversumin kehittäjillä on samanlainen vastuu tekemistään.
Pahantahtoinen ohjelmoija voi luoda kaikenlaisia ikäviä ohjelmia, jotka väärinkäyttävät fediversumia ja tuottavat harmia sen ihmisille; hyväntahtoinen ohjelmoija ei tee niin, koska se on väärin. Sen lisäksi hän on vastuussa niistä työkaluista, joita hän luo. Miten niitä voi käyttää väärin? Kenet ne asettavat huonompaan asemaan? Kunnioittavatko ne käyttäjien odotuksia siitä, miten heitä tulisi kohdella? Ja liittyen alussa mainittuun siltaan: rikkovatko ne käyttäjien odotusta yksityisyydestä?