Ihan Leikillään

Tässä ovat erityisesti kunnostautuneet erilaiset luonnontietelijät, mutta ei pidä myöskään vähätellä määrällisesti suuntautuneiden yhteiskuntatieteilijöiden panosta tähän tärkeään keskusteluun.

Vertaisarviointien tekeminen on osa tutkijan työtä, mutta siihen saa harvemmin koulutusta. Tämä Jenni Räikkösen kirjoittama ohje on hyvä lähtökohta uusille vertaisarviointien tekijöille.

Lisään siihen kaksi asiaa:

1. Yksi tapa, jolla toimittajat löytävät vertaiarvioijia on katsomalla arvioitavan käsikirjoituksen lähdeluetteloa. Jos tutkimus nojaa johonkin aiempaan tutkimukseen, sen tekijä osaa todennäköisesti arvioida uudet panostukset alueelle. Tässä saa tosin olla tarkkana eturistiriitojen kanssa, jos uusi tutkimus on kriittinen aiempaa tutkimusta kohtaan.

2. Pidän yleensä ainakin yhden päivän tauon sen välillä, että kirjoitan raakavedoksen kommenteistani ja lähetän ne. Välissä aiheeseen saa hieman etäisyyttä ja myöhemmin on yleensä helpompi nähdä, miten kommentit voi muotoilla niin, että niistä on eniten hyötyä kirjoittajalle. Pidän vertaisarvioinnin ohjenuoranani sitä, että vastaanottaja voi jatkossa tehdä paremmin tutkimusta riippumatta siitä, hyväksytäänkö kyseinen käsikirjoitus julkaisuun vai ei.

Esa Riutta julkaisi opetusvideon siitä, miten pääsee alkuun Mastodonin kanssa. Video on kokonaisuudessaan vain viitisen minuuttia, joten sen kanssa pääsee helpolla, jos haluaa kokeilla Mastodonia, mutta ei ole oikein ollut varma, miten aloittaa.

#mastodon #fediversumi

Vastapaino julkaisi viime vuonna kirjamme Pelit kulttuurina. Osia siitä on ollut avoimesti saatavilla heti alusta asti, mutta viimein kaikki kirjan luvut ovat avoimesti saatavilla. Löydät luvut alla olevista linkeistä eri yliopistojen arkistoista.

• Johdanto: Pelit kulttuurina ja kulttuurissa (Usva Friman, Jonne Arjoranta, Jani Kinnunen, Katriina Heljakka & Jaakko Stenros)
• Pelikulttuurien tutkimuksen historiaa (Frans Mäyrä)
• Pelit kulttuurina ja taiteena (Jaakko Stenros)
• Pelintekemisen kulttuurit (Olli Sotamaa)
• Vuorovaikutus pelaajayhteisöissä (Marko Siitonen)
• Sukupuoli, pelaajaidentiteetti ja pelikulttuurinen osallisuus (Usva Friman)
• Digitaalisen pelaamisen tiloja ja vaiheita (Jaakko Suominen)
• Pelit ja transmediaalisuus (Tanja Välisalo & Raine Koskimaa)
• Liikunta, urheilu ja pelaaminen (Riikka Turtiainen)
• Raha, pelit ja rahapelit (Jani Kinnunen)
• Kulttuurin leikillistyminen ja pelillistyminen (Raine Koskimaa & Tanja Välisalo)
• Aikuisten leikki leikillisen käänteen aikakaudella (Katriina Heljakka)
• Pelien yhteiskunnalliset uhkakuvat (Tero Pasanen & Mikko Meriläinen)
• Mitä pelit merkitsevät? (Jonne Arjoranta)

Jyväskylän yliopiston opiskelijat taistelevat hallituksen eriarvoistavaa politiikkaa vastaan. He vaativat:

• Asumisen tuista ei saa leikata. Kohtuuhintaisia asuntoja pitää rakentaa enemmän.
• Opintotuen indeksikorotusten jäädyttämistä ei saa toteuttaa, eikä opiskelijoiden toimeentulo saa perustua velkaantumiselle.
• Aikuiskoulutustukea ei tule poistaa eikä siitä saa leikata tai vähentää.
• Ei lukukausimaksuja kenellekään, ei suomalaisille tai kansainvälisille opiskelijoille! Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
• Opiskelijoiden mielenterveyspalvelut on turvattava.
• Opiskelijoiden kyky suorittaa opintonsa ilman valtavaa velkataakkaa, kansalaisuudesta huolimatta, täytyy turvata.

Jyväskylän yliopiston henkilökunnan jäsenenä tuen kaikkia opiskelijoiden vaatimuksia.

Ilmiössä on juttu nuorten suhtautumisesta älypuhelinten tiedonkeruuseen. Joistain riskeistä nuorilla tuntuu olevan hyvä käsitys: esimerkiksi, mitä voi tapahtua, jos pankkitunnukset päätyvät jonkun toisen käsiin. Vaikeammaksi menee sellaisten asioiden kuin metatietojen, sijaintitietojen ja biometristen tunnisteiden kanssa.

Tärkein nosto tutkimuksesta oli kuitenkin tämä:

Ehkä kiinnostavin yksittäinen havainto tutkimuksessamme oli se, että nuoret hahmottivat yksityisyyttä lähes kauttaaltaan ihmisten välisenä asiana.

Kuulostaa siltä, että suomalaiset nuoret vastaavat tässä vuosikymmen sitten danah boydin tutkimia nuoria. Yksi boydin keskeisistä huomioista oli, että nuoret ovat kyllä kiinnostuneita yksityisyydestään, mutta heille se näyttäytyy käytännöllisesti yksityisyytenä suhteessa esimerkiksi omiin vanhempiin. Laajasti ihmisten yksityisyyttä rikkova digitaalinen datankeruu on siihen verrattuna etäinen ja vaikeasti hahmotettava huoli.

Ehkä he eivät siinä mielessä eroa paljoa meistä aikuisista: on paljon vaikeampi olla huolissaan asioista, jotka ovat abstrakteja ja etäisiä.

Tämä Folding Ideasin tänään julkaistu jakso kuvaa hyvin sen neontäyteisen autiomaan, johon HK päätyi myymään virtuaalisia makkaroitaan.

Kuten HK:n markkinointipäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen ihan oikeasti toteaa:

Metaversumi on monelle suomalaiselle tuntematon maailma. Sitä se on meillekin.

En epäile hetkeäkään.

Joku markkinointifirma on saanut HK:lta ison summan siitä, että se on julkaissut kuvan makkarasta Instagramiin. Tehdessään niin se myy, mitä useimmat markkinointifirmat myyvät: hevonpaskaa. On ihan sama, onko tulevaisuus metaversessä vai ei, kunhan HK uskoo sen olevan.

En tiedä, mitä tähän pitäisi sanoa, joten tämä kuva Baudrillardista kuljettamassa makkaroita polkupyörällään kuvatkoon tuntemuksiani sen sijaan:

Kerroin aiemmin, että minulle myönnettiin filosofisen pelitutkimuksen dosentuuri Tampereen yliopilta. Dosentuuri on ensimmäinen laatuaan Suomessa, mutta tämä kertoo enemmän dosentuureista kuin minusta: niiden ala on määritelty niin tarkkaan, että pienellä tutkimusalueella on aika vähän muita samoihin kysymyksiin erikoistuneita.

Kuvailen tiedotteessa, että “filosofinen pelitutkimus pyrkii ratkaisemaan pelien esiin nostamia filosofisia ongelmia ja kysymyksiä” ja annan siitä pari esimerkkiä, kuten:

• Mikä yhdistää erilaisia pelejä jalkapallosta Pac-Maniin?
• Ovatko väkivallanteot peleissä moraalisesti väärin?
• Miten peleillä voi ottaa kantaa ihmisyyttä koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten valinnanvapauteen?

Näitä voi pitää yleisluontoisina filosofisina kysymyksinä, jotka vain sattuvat liittymään peleihin. Samaan tapaan joku filosofi voisi miettiä väkivallan moraalisuutta jossain toisessa kontekstissa — esimerkiksi elokuvia väkivaltaviihteenä.

Filosofialla on myös joitain omia erityiskysymyksiä, jotka erottavat sen toisista tieteenaloista, vaikka usein näitä kysymyksiä ratkotaankin yhdessä muiden alojen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi tietoisuuden luonne, eli mikä tekee jostain tietoisen ja mitä se tarkoittaa. Toinen tyypillinen erityiskysymys on tietoteoria, eli mistä tiedämme, että tiedämme jotain ja mitä sen tietäminen tarkoittaa.

Tämä jälkimmäinen kysymys on varsin oleellinen tieteelle ja on yksi tieteenteorian peruskysymyksistä. Jos on tarkoitus luoda uutta tietoa maailmasta auttaa, kun tietää mitä tieto on. Vastaus saattaa vaikuttaa itsestäänselvältä, koska arjessa joudumme harvoin miettimään, mitä tietäminen tarkoittaa. Kysymys muuttuu kuitenkin sitä vaikeammaksi, mitä erikoistuneempiin kysymyksiin mennään. Tutkijan pitää jotenkin muuttaa havainnnot teorian kautta tiedoksi, eikä arkikokemuksesta ole silloin paljonkaan apua. Tyypillinen esimerkki on yrittää ratkoa, mitä jotain kvanttimekaniikan ilmiöistä pitäisi ajatella. Aiemmassa kirjoituksessa käytin esimerkkinä eksoplaneettojen tunnistamiseen liittyviä haasteita.

Omien filosofian erityiskysymysten lisäksi onkin olemassa joukko erikoistuneita filosofian aloja, kuten fysiikan filosofia, biologian filosofia, sosiologian filosofia ja niin edelleen. Niihin erikoistuneet filosofit tuntevat myös kyseisen alan erityiskysymyksiä ja pyrkivät omaa filosofista osaamistaan käyttäen ratkomaan alaa koskevia ongelmia. Esimerkiksi biologian filosofi voi auttaa selittämään, miten ymmärtää evoluutioteoriaa ja esimerkiksi miten sen esittämistä väitteistä voi paremmin tehdä testattavia.

Pelitutkimuksen filosofiaa voi ajatella myös tällä tapaa. Silloin filosofisen pelitutkimuksen tarkoitus olisi auttaa ratkomaan pelitutkimukselle erityisiä ongelmia. Osa omasta työstäni on tällaista.

Nykyinen pelitutkimus syntyi, kun joukko tutkijoita muilta aloilta huomasi olevansa kiinnostuneita samoista aiheista ja erityisesti samasta tutkimuksen kohteesta. Se tarkoittaa, että suurin osa pelitutkimusta tekevistä ihmisistä on koulutukseltaan jotain muita kuin pelitutkijoita — esimerkiksi minä satun olemaan filosofi.

Eriävissä taustoissa on se huono puoli, että eri alojen tutkijat puhuvat usein aivan erilaisin käsittein ja käyttävät erilaisia teorioita ja metodeja. Tämä on näkynyt esimerkiksi niin, että tutkijoilla on vaikeuksia olla yksimielisiä edes siitä, mikä pelitutkimuksen kohde, peli, oikeastaan on.

Pelitutkijat ovat vaihtelevalla menestyksellä yrittäneet ratkoa tätä ongelmaa tarjoamalla erilaisia määritelmiä peleille. Nämä määritelmät tuovat erityisen hyvin esiin tieteenalojen väliset erot. Sosiologiasta peräisen oleva pelitutkija on kiinnostunut eri ilmiöistä kuin kirjallisuudentutkimuksesta tuleva. Useimmilla tieteenaloilla ei myöskään ole kovin hyviä tieteenteoreettisia perinteitä siihen, miten määritelmiä pitäisi muodostaa ja mitä niillä pitäisi tehdä.

Sen takia olen yrittänyt ratkaista tähän liittyviä haasteita julkaisemalla tutkimusta, jossa yritän selittää, mitä pelien määritelmät ovat, miten niitä muodostetaan ja miksi. Se toivottavasti säästää aikaa ja vaivaa muilta pelitutkijoilta, jotka muuten kamppailisivat turhaan näiden kysymysten kanssa. Ehkä siitä on apua myös muille, jotka tarvitsevat elämäänsä selkeyttä pelien suhteen. Tämä ei kata kaikkea sitä, mitä filosofinen pelitutkimus voi olla, mutta pidän sitä tärkeimpänä panoksenani pelitutkimukseen.

Julkaisimme Vastapainon kanssa kirjan Pelit kulttuurina.

Kuten tässä tiedotteessa todetaan:

Ihmiset ovat pelanneet tuhansia vuosia ja pelit ovat vanhempia kuin elokuvat, kirjallisuus, teatteri, jopa vanhempia kuin kirjoitus. Nykypäivänä pelaaminen näkyy kaikkialla arjessa.

Pelit ovat suuri osa kulttuuria, joten on syytä myös miettiä mitä pelikulttuuri ja pelit kulttuurissa tarkoittavat meille.

Kirjan voi tilata Vastapainolta. Sivulta löytyy myös “lukunäyte”, joka on kirjan ensimmäinen luku.

Tampereen yliopisto tiedottaa sivuillaan “Suomen ensimmäisestä” filosofisen pelitutkimuksen dosentuurista.

Arjoranta luonnehtii tutkimusalaansa painottamalla, että filosofinen pelitutkimus pyrkii ratkaisemaan pelien esiin nostamia filosofisia ongelmia ja kysymyksiä. Mikä yhdistää erilaisia pelejä jalkapallosta Pac-Maniin? Ovatko väkivallanteot peleissä moraalisesti väärin? Miten peleillä voi ottaa kantaa ihmisyyttä koskeviin perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten valinnanvapauteen? Filosofisen pelitutkimuksen avulla voimme saada selvyyttä tämänkaltaisiin kysymyksiin.