Ihan Leikillään

Kirjoitimme Vastapuhe-hankkeen muiden jäsenten kanssa siitä, voiko vastapuhe olla ratkaisu verkkovihaan.

Lyhyesti: vastapuhe ei voi koskaan ratkaista kaikkia vihapuheen ongelmia, koska suuri osa sitä ei näy muille ja kaupallisten verkkoalustat hyötyvät sen olemassaolosta.

“Pilvi” — eli jonkun muun ylläpitämät tietokoneet jossain muualla — on keskeinen osa sitä, miten teknologia nykyään toimii. Antropologi Steven Gonzalez Monserrate on tehnyt kenttätyötä palvelinsaleissa ja kuvaa, miten aineettomalta tuntuvan tietotekniikan taustalla on konkreettisia laitteita, jotka vaativat energiaa, vettä ja raaka-aineita valmistamiseensa ja toimintaansa.

Kate Crawfordin ja Vladan Jolerin “Anatomy of an AI system” on toinen hyvä kuvaus siitä, miten aineettomilta vaikuttavien teknologioiden taustalla on piilossa inhimillistä työtä ja kulutettuja resursseja.

Jos haluaa kuvitella vaihtoehtoja suunnattomille konesaleille, Low-Tech Magazinen aurinkovoimalla pyörivä palvelin on hyvä esimerkki. Jos on liian pilvistä liian pitkään, se lakkaa toimimasta — ja se on täysin hyväksyttävä vaihtoehto.

Brid.gy-palvelun ylläpitäjän uusi silta Blueskyn ja fediversumin välillä on herättänyt lähipäivinä keskustelua ainakin Mastodonin puolella. Huolta on herättänyt erityisesti alkuperäinen suunnitelma, jossa viestit välitettäisiin Fediversumista Blueskyhyn, jos itse ei aktiivisesti valitsisi toisin (ts. “opt-out”). Nykyinen suunnitelma ottaa paremmin huomioon kehittäjän saaman palautteen ja pyytää lupaa ennen kuin tiliä voi seurata sillan kautta.

Keskustelu sillan ympärillä on kuitenkin tuonut myös esiin erilaisia odotuksia yksityisyyden ja turvallisuuden suhteen. Olen nähnyt useita keskusteluja, jotka lähtevät liikkeelle samoista lähtökohdista: joku henkilö fediversumissa huomauttaa, että kaikki fediversumiin lähtetyt viestit ovat lähtökohtaisesti julkisia (tarkoittaen, että kaikki, joilla on niihin linkki, voivat lukea ne). Tämä on totta, mutta vain tietyssä, teknisessä, merkityksessä.

Yksityisyys ja julkisuus ovat suhteellisia käsitteitä. Se tarkoittaa, että kaikki yksityisyys ja julkisuus on aina suhteessa johonkin toiseen ihmiseen tai tilanteeseen.

danah boydin ja ja Liisa Mäkisen ja kumppanien tutkimukset nuorten teknologiankäytöstä ovat molemmat hyviä esimerkkejä. Nuoret ovat lähtökohtaisesti hyvinkin tietoisia yksityisyydestään, mutta eivät tavalla jota internetin yksityisyysaktivistit tunnistaisivat. He saattavat jakaa paljonkin tietoa erilaisille internetpalveluille, koska he ovat pääasiassa kiinnostuneita yksityisyydestä suhteessa vanhempiinsa ja ystäviinsä. “Saako äiti tietää millaisia thirst trappeja olen lähettänyt nettiin” on tärkeämpi kysymys kuin “millaista profiilia Meta minusta kerää”. Yksityisyys on siis tärkeää, mutta lähinnä suhteessa ihmisiin, jotka ovat aktiivisesti läsnä nuoren elämässä. Massavalvonnan kaltaiset asiat ovat nuorille vaikeampia ymmärtää, ihan hyvästä syystä — ne ovat kaukaisempia ja abstraktimpia huolia.

Tästä hyvä esimerkki on finsta, eli “fake insta”. Suojellakseen yksityisyyttään suhteessa tuntemiinsa ihmisiin nuori luo kaksi Instagram-tiliä. Yksi on tarkoitettu sukulaisia varten, koska olisi epäilyttävää, että tiliä ei löytyisi lainkaan. Sille tilillle kuitenkin päivitetään vain harvoin ja vain, kun sisältö on perheelle sopivaa. Toinen tili on yksityinen ja tarkoitettu vain kavereille, joten sinne voi päivittää kuvia, joita ei ehkä haluaisi näyttää sukulaisille.

Ja tämä on täysin normaalia käytöstä! Ihmiset ovat aina sosiaalisissa tilanteissa valinneet, millaisia puolia itsestään näyttävät ja kenelle. On täysin tavallista käytöstä käyttäytyä eri tavoin kavereiden kanssa, töissä ja perheen kesken. Erityisesti Facebook on yrittänyt estää tätä normaalia käytöstä pakottamalla kaikki käyttämään yhtä tiliä ja nimeä, aiheuttaen “kontekstien romahtamista”.

Erityisesti kaupallisista sosiaalisista medioista fediversumin puolelle paenneet ihmiset ovat usein tietoisia kontekstien romahtamiseen liittyvistä riskeistä. Fediversumissa on suhteessa paljon esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. He ovat voineet valita palvelimensa sen perusteella, että voivat tuntea olevansa turvassa siellä, vaikka tämä ei aina heidän arkielämässään toteutuisikaan.

Heidän viestinsä fediversumissa voivat olla julkisia teknisessä mielessä, mutta ne ovat yksityisiä siinä mielessä, että ne on tarkoitettu pääasiassa niille yhteisöille, joiden jäseniä he ovat. Nuo yhteisöt eivät ole tarkkarajaisia, joten kukaan ei välttämättä tiedä ihan tarkalleen kenelle kaikille viestit näkyvät, mutta ne näkyvät kuitenkin pääasiassa ihmisille, joita ei tarvitse kokea uhaksi.

Tätä voisi tietenkin väärinkäyttää. Julkisia viestejä voi etsiä, indeksoida, tallentaa ja vaikka jakaa muille ihmisille niin halutessaan. On kuitenkin eri asia puhua siitä, mitä pahantahtoiset ihmiset halutessaan voisivat tehdä (ja miten voisimme estää sen) kuin siitä, mitä hyväntahtoisten ihmisten pitäisi tehdä. Pahantahtoinen ihminen voi ottaa kuvakaappauksia viesteistä ja jaella niitä muualla; hyväntahtoisen ihmisen ei pitäisi tehdä näin, vaikka hän voisi.

Tästä ollaan erityisen tietoisia internet-tutkijoiden parissa. Internet on täynnä kaikenlaisia kuvia, tekstejä, videoita ja muita asioita, joita voisi käyttää tutkimuksessa. Mutta tutkijoita sitovat eettiset säännöt siitä, mitä heidän tulisi tehdä. On eri asia kirjoittaa hassu viesti internettiin kuin nähdä se ikuistettuna tutkimusartikkeliin, mahdollisesti ikuisesti.

Yksi tutkijoilta edellytetyistä keskeisistä eettisistä pohdinnoista on miettiä, millaisia odotuksia yksityisyydestä ihmisillä on. Runoista keskustelemiseen tarkoitettu foorumi voi olla teknisessä mielessä julkinen, mutta siellä olevat ihmiset voivat silti kokea kuuluvansa pieneen yhteisöön ja jakaa keskenään myös kipeitä, yksityisiä asioita elämästään. Voisi tuottaa suunnatonta harmia heille tallentaa kaikki keskustelut sieltä ja julkaista ne osana tutkimusartikkelia. Se olisi teknisesti mahdollista, mutta tutkimuseettisesti väärin.

Fediversumi-palvelimella voi hyvinkin olla samanlainen oletus yksityisyydestä. Saattaa olla, että kuka vain voisi liittyä sinne, mutta käytännössä kyse voi olla pienestä yhteisöstä, joka tuntee toisensa. Kaikkien viestien kerääminen sieltä voisi olla tutkijalle mahdollista, mutta silti väärin, koska se rikkoisi käyttäjien odotusta yksityisyydestä.

Näkisin, että fediversumin kehittäjillä on samanlainen vastuu tekemistään.

Pahantahtoinen ohjelmoija voi luoda kaikenlaisia ikäviä ohjelmia, jotka väärinkäyttävät fediversumia ja tuottavat harmia sen ihmisille; hyväntahtoinen ohjelmoija ei tee niin, koska se on väärin. Sen lisäksi hän on vastuussa niistä työkaluista, joita hän luo. Miten niitä voi käyttää väärin? Kenet ne asettavat huonompaan asemaan? Kunnioittavatko ne käyttäjien odotuksia siitä, miten heitä tulisi kohdella? Ja liittyen alussa mainittuun siltaan: rikkovatko ne käyttäjien odotusta yksityisyydestä?

#yksityisyys

Artikkelimme Mikko Meriläisen ja Emilia Lounelan kanssa on julkaistu Sukupuolentutkimuksessa. Tarkastelemme siinä, miten Ylilaudalla keskustellaan maskuliinisuudesta, feminismistä ja pelikulttuurista.

Artikkelin tiivistelmä:

Osalle miespelaajista digitaaliset pelit ja niiden yhteisöt ovat turvallisiksi ja omiksi koettuja ympäristöjä, joissa vallitsevat muusta yhteiskunnasta poikkeavat nörttimaskuliiniset ihanteet. He kokevat, että pelikulttuurien ja laajemman yhteiskunnan lisääntynyt feministinen keskustelu yhdenvertaisuudesta uhkaa näiden tilojen eheyttä. Tarkastelemme tässä artikkelissa teema-analyysilla, miten ja minkälaisia erilaisia näkemyksiä maskuliinisuudesta, feminismistä ja pelikulttuurista tuodaan esiin Ylilauta-keskustelualustalla käydyssä keskusteluketjussa, jota käytiin Non-toxic-hankkeen järjestämästä, inklusiivisempaa pelikulttuuria käsitelleestä tapahtumasta. Tarkastelumme osoittaa, kuinka pelaamisesta kumpuava keskustelu muodostuu anonyymissä kuvalautakeskustelussa laajemmaksi kamppailuksi oikeanlaisesta maskuliinisuudesta, sukupuolesta ja aikuisuudesta.

#aikuisuus #antifeminismi #maskuliinisuus #nörttimaskuliinisuus #pelaaminen #Ylilauta

Yle on tehnyt enemmän tai vähemmän suoran käännösartikkelin Financial Timesin käsittelemästä poliittisten asenteiden sukupuolittuneisuudesta.

He ovat löytäneet juttuun haastateltavaksi tutkijan, Rasmus Mannerströmin, joka yrittää selittää ilmiötä Suomen kontekstissa. Hän yrittää kahdesti sanoa jutun aikana, että sukupuoli ei ole selittävä tekijä.

Mannerström ei kuitenkaan allekirjoita käsitystä, että sukupuoli olisi tärkein Z-sukupolven kahtiajakoa määrittävä tekijä.

ja

Mannerströmin mukaan juurisyyt katkeruudelle ja siitä kumpuavat polarisaatiolle löytyvät muualta kuin sukupuolesta itsestään, vaikka sukupuoli on nyt noussut tikunnokkaan.

Mitä hän sitten selittävänä tekijänä? Mahdollisuuksien eriarvoista kehitystä.

Yhteiskunnan muutos asettaa valkoisen, kouluttamattoman miehen ennen itsestäänselvänä pidetyn aseman nyt vaakalaudalle, ja nojautuminen konservatiivisiin arvoihin näyttäytyy ratkaisuna.

Cory Doctorow osallistuu säännöllisesti hakkereiden tapahtumiin, joissa kilpaillaan siitä, kuka pystyy huijaamaan muita puhelimen välityksellä. Hän on kirjoittanut kirjoja, joissa ihmisten huijaaminen on keskeisessä asemassa.

Silti joku onnistui huijaamaan häntä puhelimessa, väittämällä olevansa pankin työntekijä.

Tarinan opetus ei ole, että Cory on idiootti, jonka pitäisi tietää paremmin. Opetus on, että kuka vain voi sortua huijaukseen, kun olosuhteet ovat oikeat. Ehkä huijari yritti tänään jo sataa uhria, jotka kaikki löivät hänelle luurin korvaan — mutta juuri sinä olet tänään kiireinen, väsynyt ja muutenkin odottamassa puhelua pankistasi, joten et tajua, että puhelimen toisessa päässä ei olekaan oikeasti pankkisi edustaja.

Hän kirjoittaa:

I find the inner workings of scams to be fascinating, and it's also important to remind people that everyone is vulnerable sometimes, and scammers are willing to try endless variations until an attack lands at just the right place, at just the right time, in just the right way. If you think you can't get scammed, that makes you especially vulnerable.

Zuckerberg on taas esiintynyt senaatin kuulemisessa ja pyytänyt anteeksi yrityksensä aiheuttamaa haittaa. Varsinaisesta katumisesta tuskin on kyse, koska silloin hän myös jollain tapaa muuttaisi käytöstään. Sitä ei varmaankaan ole luvassa, koska kyseessä ei ole ensimmäinen – eikä varmaan viimeinen – kerta.

Kirjoitin 2021:

Mark Zuckerberg voi yhä uudestaan ja uudestaan pyytää anteeksi Facebookin viimeisimpiä yksityisyyden loukkauksia ja vannoa yrityksen parantavan tapansa, mutta niin kauan kuin Facebookin käyttäjät ovat raaka-ainetta sen voitoille, hän ei voi muuttaa niitä lainalaisuuksia, jotka ajavat Facebookin toistuvasti rikkomaan käyttäjiensä yksityisyyttä.

Facebook ja Zuckerberg ovat jo vuosia tienneet tekevänsä haittaa, mutta koska muutos tarkoittaisi voittojen vähentymistä, niin ei tule tapahtumaan.

Cory Doctorow keksi viime vuonna sanan kuvaamaan tapaa, jolla alustat menevät pilalle: paskentuminen. Sana kuvaa kierrettä, jossa valta-asemaan päässeet alustat ensin suosivat käyttäjiään, sitten palvelemiaan yrityksiä ja sitten itseään. (Sitten ne kuolevat.)

Tämä parituntinen luento kuvaa kattavasti koko hänen ideansa siitä, miten paskentuminen toimii, miksi ja miten sitä vastaan voi taistella. Jos mielummin luet saman asian, puhe löytyy myös tekstinä.

Tässä ovat erityisesti kunnostautuneet erilaiset luonnontietelijät, mutta ei pidä myöskään vähätellä määrällisesti suuntautuneiden yhteiskuntatieteilijöiden panosta tähän tärkeään keskusteluun.

Vertaisarviointien tekeminen on osa tutkijan työtä, mutta siihen saa harvemmin koulutusta. Tämä Jenni Räikkösen kirjoittama ohje on hyvä lähtökohta uusille vertaisarviointien tekijöille.

Lisään siihen kaksi asiaa:

1. Yksi tapa, jolla toimittajat löytävät vertaiarvioijia on katsomalla arvioitavan käsikirjoituksen lähdeluetteloa. Jos tutkimus nojaa johonkin aiempaan tutkimukseen, sen tekijä osaa todennäköisesti arvioida uudet panostukset alueelle. Tässä saa tosin olla tarkkana eturistiriitojen kanssa, jos uusi tutkimus on kriittinen aiempaa tutkimusta kohtaan.

2. Pidän yleensä ainakin yhden päivän tauon sen välillä, että kirjoitan raakavedoksen kommenteistani ja lähetän ne. Välissä aiheeseen saa hieman etäisyyttä ja myöhemmin on yleensä helpompi nähdä, miten kommentit voi muotoilla niin, että niistä on eniten hyötyä kirjoittajalle. Pidän vertaisarvioinnin ohjenuoranani sitä, että vastaanottaja voi jatkossa tehdä paremmin tutkimusta riippumatta siitä, hyväksytäänkö kyseinen käsikirjoitus julkaisuun vai ei.